Kirjoittelin viime viikon torstaina kuulumisia, jotka jäivät kuitenkin silloin erinäisistä syistä julkaisematta. Tässä nyt olisikin viime viikon sekavia ajatuksia ja muutamia (hyvin ruoka ja juoma painoitteisia) kuvia viikkojen varrelta.

Viime viikolla sain taas odotettuja vieraita Suomesta Nellan ja Nooran saapuessa lomailemaan muutamaksi päiväksi Lontoon vilinään. Perjantaina meninkin hyvissä ajoin nukkumaan, että olen lauantaina valmiina lähtemään pirteänä ja levänneenä tapaamaan näitä matkalaisia. Hyvästä valmistautumisestani huolimatta nukuin kuitenkin lauantaina (jälleen kerran) pommiin, jonka seurauksena jouduin taas kertaalleen väistelemään maata viistäviä silmäpussejani samalla raapien ensimmäisiä vastaantulevia vaatteita päälleni. Hävyttömän karmaisevasta ja väsähtäneestä ulkonäöstäni huolimatta askelsin iloisella ja rentoutuneella mielellä kohti juna-asemaa aamuauringon lämmittäessä sekä mieltäni että ryppyisen takkini selkää. Taivallettuani iloisen kevein askelin parikymmentä minuuttia asemmalle, otin päättäväisesti suunnaksi lippuautomaatin, josta tutuin klikkauksin valitsin haluamani tiketin. Kaivaessani lompakkoani laukustani huomasin kuitenkin jättäneeni pankkikorttini kotiin, eikä lompakosta löytynyt myöskään yhtään käteistä. Jonon kasvaessa takanani hikoilin hetken paniikissa miettien seuraavaa siirtoani. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kääntyä tyynen rauhallisesti takaisin kotiin ja lähteä noutamaan käypää valuuttaa. Niinpä sitten kipitin puolijuoksua takaisin kotiin ja sieltä lopulta muutaman mutkan kautta takaisin asemalle erittäin punaisena ja vittuuntuneena, sekä tunnin alkuperäisestä aikataulusta jäljessä.





Päivä Lontoossa kulutettiin Oxford Streetillä shoppaillen, Sohossa lounastaen ja nähtävyyksiä kierrellen. Sain ilokseni toimia kaupunkioppaana ja ehkä hieman liian innokkaasta opastuksestani huolimatta matkalaiset kuitenkin kiltisti seurasivat perässä niin London Eyelle, Big Benille, Buckinghamin palatsille, Trafalgarin aukiolle kuin Harrodsin tavarataloon. Melko lyhyen mutta raivokkaan turistikierroksen jälkeen otimme jälleen suunnaksi Sohon, jossa kävimme vielä syömässä taivaallisen burgeriannoksen. Mahtavan päivän jälkeen olikin taas aika kieriä hyvällä mielellä takaisin juna-asemalle ja sieltä kotiin.

Lauantaina (eli 19.9...) tuli myös kuukausi täyteen elämää täällä Englannissa. Tämän kuukauden aikana olen syönyt ulkona useammin kuin uskallan edes myöntää (tämä näkyy sekä vyötäröllä että lompakossa), juonut enemmän cocktaileja kuin koko elämässäni (edellinen pätee myös tähän), silittänyt enemmän kauluspaitoja kuin olisin osannut kuvitella, ollut kiireisempi kuin pitkään aikaan, nauranut enemmän kuin viimeisen puolen vuoden aikana yhteensä, matkustanut taas ihan kiitettävästi junalla ja ollut onnellisempi kuin aikoihin. Kuten olen jo muutamaan kertaan maininnut, aika on mennyt todella nopeasti. Toisaalta kuitenkin elämä Suomessa on kokoajan tuntunut jotenkin hyvin kaukaiselta ajatukselta. Yliopiston luennot ja tenttikirjat ovat enää kaukainen painajainen, joka tuntuu lähes epätodelliselta. Päivien kiitäessä ohi kauhealla vauhdilla olen kuitenkin taas kohta hikoilemassa lukusalissa tenttikirjoihin hautautuneena mutta tällä hetkellä yritän työntää tuon ahdistavan ajatuksen mielestäni.





Pientä syyllisyyttä tuntien täytyy myöntää, etten ole vielä kertaakaan tuntenut oikeastaan minkäänlaista koti-ikävää. Olen viime aikoina pohtinut tätä koti-ikäväaihetta useaan otteeseen ja voisinkin siitä joskus kirjoittaa ihan erikseen. Tuntuu, että olenkin täällä olessani ollut hyvin itsekäs, kun en ole tuntenut koti-ikävää tai pitänyt tarpeeksi yhteyttä Suomessa oleviin kavereihin ja perheeseen. Useasti olen vedonnut kiireeseen, joka on tottakai osa syy siihen miksen ole ehtinyt kaikkiin ottaa yhteyttä. Täytyy kuitenkin myöntää, että olen myös ehkä varsin tietoisesti halunnut olla itsekäs ja keskittyä ainakin näin aluksi tähän uuteen elämääni täällä, ilman että olen kokoajan sidoksissa elämääni Suomessa. Eli kärsivällisyyttä kaikki te, jotka olette kuumeisesti odottaneet viestejä tai puheluita, eiköhän niidenkin aika vielä koita.

Olipas jälleen kerran sekavia kuvia, tapahtumia ja ajatuksia mutta olkoon. Sekavuudesta syytän eilistä työtapaturmaa, jossa erinäisten sattumusten seurauksena imuroidessani löin takaraivoni niinkin vauhdikkaasti sänkyyn, että eilisen olotila oli hieman heikko ja sekava. Tänään olen tuntenut vielä etäistä pääkipua, joka saattaa toki olla kuviteltua mutta varmuuden vuoksi olen kuitenkin ottanut tänään hieman rennommin ja keskittynyt lepäämään, sekä tottakai asiaankuuluvasti ahmimaan muutaman levyn suklaata. Eiköhän tästä tällä selvitä.

-Noora

Kuulumisia

Kuten on ehkä tullut jo huomattua, mun huominen on toisinaan hieman venyvä käsite. Keskiviikko tuli ja meni (kuten myös koko loppuviikkoa), eikä mulla sitten ollutkaan aikaa (tai kiinnostusta) avata bloggeria ja tulla tänne vuodattamaan synkän sieluni saloja. Tänään olen kuitenkin tehnyt paluun keskuuteenne ja nyt olisinkin vuorossa niitä kauan luvattuja kuulumisia viimeisen parin viikon ajalta.

Eli miten mulla täällä menee. Lyhyesti vastattuna sanoisin, että mulla menee hyvin. Rämmittyäni varsinkin viimeisen vuoden aika syvässä paskassa, voin vihdoinkin todeta tehneeni oikean valinnan lähtiessäni tänne. Tuntuu ihanan kotoisalta olla taas Englannissa, jossa kaikki on samalla tuttua mutta toisaalta uutta ja erilaista. En kuitenkaan halua väittää, että elämä täällä olisi aina pelkkää onnellista unelmaa ja tanssin päivästä toiseen ilman epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä. Tottakai mukaan mahtuu myös päiviä, jolloin aamulla silmäpussini raahaavat maata ja illalla kokkaamani ruoka maistuu lähinnä kissanoksennukselta tai päiviä jolloin törttöilyni liikenteessä ovat tavallista häpeällisempiä. Eli tottakai elämään täällä mahtuu myös niitä huonoja hetkiä tai päiviä mutta pääsääntöisesti voin ainakin tällä hetkellä rehellisesti olla sitä mieltä, että mulla menee hyvin analysoimatta tilannetta kuitenkaan sen tarkemmin.

No entäs mitä mä sitten olen täällä tehnyt. Kuten olen jo saattanut ehtiä mainostaa muutamaan otteeseen niin kiirettä on pitänyt. En kuitenkaan jaksa alkaa listaamaan viimeisten 4 viikon tekemisiäni vaan toivon, että tästä edespäin voisin niitä tänne päivitellä hieman reaaliaikaisemmin. Vaikka koulujen ja töiden osalta onkin paluu arkeen tapahtunut jo muutama viikko sitten, ei mun päivärytmit vielä ole ihan asettuneet kohdilleen. Tällä hetkellä elän aikalailla päivä kerrallaan ja fiiliksen mukaan teen mitä milloinkin huvittaa (töiden lisäksi siis). Tarkoitus olisi kuitenkin tässä kohtapuolin ottaa itseäni niskasta kiinni ja luoda jonkinlainen päivärytmi, jolloin saattaisin esimerkiksi saada raahattua itseni salille tai lenkille. On kuitenkin ollut ihanaa vaihtelua elää päivä kerrallaan tekemättä sen kummempia suunnitelmia, mulla kun on tapana ollut pakonomaisesti suunnitella elämäni aina pari viikkoa eteenpäin.

Viikonloput olen sen sijaan viettänyt aika pitkälti Lontoossa pyörien ja nähnyt muita Lontoossa tai lähialueilla asustelevia au paireja. Yhtenä viikonloppuna tein myös kolmen päivän reissun Nottinghamiin ja Mansfieldiin. Nottinghamissa vietin mahtavan lauantain venekisoissa, joihin oli saapunut mun tuttuja aina sieltä Suomesta asti. Seuraavana päivänä jatkoin matkaani Nottinghamista Mansfieldiin, jossa vietin pari päivää vanhan hostperheeni vieraani. Jos joku ei vielä tiennyt, niin olen tosiaan aikoinani viettänyt vuoden Englannissa vaihto-oppilaana ja yhä edelleen pidän varsin tiiviisti yhteyttä vanhaan hostperheeseeni ja tulenkin siellä toivottavasti tämän vuoden aikana muutamaan kertaan vierailemaan.

Viime viikonloppuna puolestaan käytiin toisen suomalaisen au pairin kanssa tutustumassa Lontoon yöelämään. Varattiin hieman ehkä hämärä hotelli Paddingtonin alueelta, jonne lauantaina sitten suunnattiin. Hieman pitkäksi venyneen shoppailupäivän päätteeksi vedettiin sitten vielä viinipullot ja meikit naamaan ja suunnattiin metrolla Piccadilly Circukselle. Öinen Piccadilly oli kyllä ehdottomasti näkemisen arvoinen, kuten myös siellä lähellä sijaitseva M&M´s World, joka piti lauantaina ovensa auki aina puoleenyöhön asti. Pettymykseksemme myös pubit pitivät ovensa auki vain puoleenyöhön, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi metsästää alueelta sopiva yökerho. Lopulta päädyttiin yökerhoon, josta maksettiin 10puntaa plus parin punnan narikkamaksu, vain todetaksemme, että sisällä oli niin paljon ihmisiä, ettei siellä mahtunut edes liikkumaan, saatika sitten hengittämään. Myöskään paikan musiikki tai juomatarjonta ei juuri vakuuttanut, joten aika pian jätimme tuon helvetillisen ihmispaljouden taaksemme ja suuntasimme taksilla takaisin hotellille. Ilta oli kuitenkin hauska kaikinpuolin ja oli ehdottomasti kiva nähdä miltä öinen Lontoo näyttää.

Kaikkia tuntuu aina kiinnostavan, että onko mulla täällä kavereita. Tähän vastaan, että onhan mulla. Olen tutustunut lähinnä toisiin au paireihin, jotka asuvat Lontoossa tai jossain tässä lähialueilla. Vielä en ole kuitenkaan metsästänyt sen suuremmin kavereita täältä Waltonista mutta tarkoitus olisi täältäkin hankkia kontakteja, jotta varsinkin arkipäivisin tulisi myös nähtyä ihmisiä kodin ulkopuolelta. Ja jos joku au pair Lontoosta tai tästä jostain läheltä sattuu tätä lukemaan niin saa ottaa yhteyttä.

Kaiken kaikkiaan ensimmäiset 4 viikkoa on siis mennyt hyvin. On ollut kiire, koska olen halunnut tehdä mahdollisimman paljon, enkä vaan jääda kotiin neljän seinän sisälle tuijottamaan Netflixiä. Viihdyn kuitenkin täällä kotona myös erittäin hyvin ja varsinkin viime viikolla painoi sen verran väsymys, että rauhallinen vapaapäivä kotona ei ehkä olisi ollut pahitteeksi. Viikonlopun melko vähäisistä unista huolimatta olen kuitenkin ollut yllättävän pirteä tällä viikolla. Katsotaan mitä loppuviikko tuo tullessaan.

En edes yritä enää luvata, että palaan tänne huomenna tai lähiaikoina vaan suosiolla totean, että seuraava kirjoitus tulee kunhan saan motivaatiota ja aikaa sitä kirjoittaa. Meinasin vielä mainita, että saatte loppuun vielä erittäin surkeita kännykällä otettuja kuvia, mutta ettehän te saa edes niitä kun ei kännykkäni suostu taaskaan yhteistyöhön. Ehkä ensi kerralla sitten.

Terkuin,
Noora

Maailman huonoin blogi

Heippahei pitkästä aikaa. Olin jo melkein kokonaan unohtanut tämän surkean sivuston olemassaolon ennenkuin etäinen muisto siitä palasi mieleeni aamukahvia juodessani. Pientä syyllisyyttä tuntien halusin nyt tulla kertomaan teille (jälleen kerran hyvin nopeasti) syyn tähän muutaman viikon mittaiseen katoamiseeni. Olin nimittäin jo aikeissa poistaa koko sivuston, sillä koin ettei mulla olekaan ehkä tarpeeksi aikaa tai asiaa tänne kirjoitettavaksi. Suurin syy kuitenkin oli se, että en halua kirjoittaa hostperheestäni tai mistään siihen liittyvästä täällä blogissa (eivätkä he myöskään sitä halua) ja tämä puolestaan rajoittaa aika paljon aiheita, joista voin kirjoittaa tai kuulumisia joita voin jakaa. Harkittuani asiaa pari viikkoa olen nyt kuitenkin tullut siihen tulokseen, että aion tänne jatkossakin jakaa kuulumisiani, vaikkakin hyvin rajattuja sellaisia. En kuitekaan ole vielä aivan varma, että kulkeeko blogi tulevaisuudessakin esimerkiksi tällä samalla osoitteella ja mikä on blogin lopullinen kohtalo. Te kaikki fanaattiset fanit, jotka päivitätte tätä sivua uskollisesti uusien kirjoitusten toivossa, suosittelen lämpimästi liittymään lukijaksi, joka helpottaa muutosten perässä pysymistä, mikäli sellaisia on luvassa. 

Blogihiljaisuudesta huolimatta elämä täällä on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin hiljaista. Näinä muutamina viikkoina olenkin ollut kiireisempi kuin viimeisen parin vuoden aikana yhteensä ja olen varsin tietoisesti pysytellyt mahdollisimman kaukana kaikista somekanavista ja keskittynyt täysillä nauttimaan tästä uudesta kiireisestä mutta hyvästä elämästä. Huomenna olen asustellut täällä tasan kolme viikkoa ja sen kunniaksi voisinkin uhrata blogille vähän enemmän aikaa ja tulla tarkemmin kertomaan miten täällä on elämä lähtenyt rullaamaan. 

 

Tämän pidemmittä puheitta aion nyt raahata hieman jo turvonneen olemukseni Thamesin rantaan lenkille mutta palataan asiaan toivottavasti heti huomenna.

-Noora