Rehellisesti voin myöntää, että jo ennen muuttoani Englantiin hikoilin tulevaa autonkuljettajan uraani ja odottelinkin tulevia edesottamuksiani vasemmanpuoleisessa liikenteessä varsin kauhulla. Vaikka autoa oli Suomessakin tullut ajettua kohtuullisen paljon, olin silti surullisen hukassa jo Turun keskustassa kurvaillessani. Ajatukset vieraassa maassa ajamisesta jonkun muun autolla ja vielä "väärällä" puolella saivat sydämeni jättämään muutaman lyönnin välistä. Puhumattakaan siitä, että kyydissä matkaisi toisten lapsia, joiden hyvinvointi olisi käsissäni.
Vapisevin käsin googletin lisätietoja tulevasta asuinpaikastani Waltonista ja kuin käskystä Wikipedia toikin toivottua lohtua panikointiini. Nimittäin Wikipedian mukaan Waltonissa asustelee reilut 20 000 ihmistä. Loogisesti päättelin tämän tarkoittavan helpompaa autoilua "pikkukaupungissa", jossa meno saattaisi etäisesti muistuttaa Suomen autioilla teillä ajelua. Näin jälkikäteen ajateltuna on hieman hämärän peitossa, miten en karttaa katsomalla osannut päätellä Waltonin olevan kaikkea muuta kuin idyllinen pikkukaupunki lammaslaitumien ympäröivällä nummella. Sijaintimme Suur-Lontoon alueella takaa sen, että autonkuljettajan urani koostuu kaikesta muusta kuin eksyneiden lampaiden väistelystä kyläteitä kaahaillessani.
Täysin epärealistinen kuvitelmani kuitenkin murskattiin tylysti jo matkalla lentokentältä kotiin. Nelkikaistaista moottoritietä kiitäessämme, hostisäni totesi ohimennen tämän olevan melko tyypillinen reitti, jota tulisin jatkossa autoilemaan. Veren paetessa muutenkin kalpeilta kasvoiltani olin valmis heittäytymään tästä liikkuvasta ajoneuvosta ja palaamaan koti-Suomeen kulkematta ensin lähtöruudun kautta.
Muutamaa päivää myöhemmin minut kuitenkin vastaan pyristelyistäni huolimatta lopulta tempaistiin ratin taakse, suuntana vasemmanpuoleinen liikenne ja varma kuolema. Kuten arvata saattaa kaiken panikointini jälkeen, hädintuskin edes muistin koskaan ennen ajaneeni autoa. Asiaa ei auttanut, että uuteen autoon tutustuminen ei tapahtunut hiljaisella sivutiellä tai parkkipaikalla pyynnöstäni huolimatta, vaan sen sijaan minut istutettiin ratin taakse erittäin vilkkaaksi osoittautuneella tiellä, jossa tehtävänäni oli kiemurrella itseni ulos kohtuullisen ahtaasta taskuparkista hävyttömän jyrkässä ylämäessä. Sanottakoon vaikka näin, että tämän ensimmäisen ajokertani jälkeen englannin liikenteessä, minä en valitettavasti ollut ainut, jonka kasvojen väri oli valkoista A4-paperiarkkiakin kalpeampi.
 |
| Kuva |
Ensimmäinen viikko tai kaksi olivat kohtuullisen haastavia. Vaihdekeppi ei löytynytkään siltä puolelta mistä ennen, 99% ajasta en tiennyt mihin olin menossa ja olinkin täysin navigaaattorinaisen tai jonkun viime sekunnilla huutamien reittiohjeiden armoilla. Tähän kun lisätään vielä vasemmalla puolella ajaminen ja täysin uudenlainen liikennekulttuuri ja käyttäyminen, niin tuntui etten olisi ikinä ennen edes nähnyt näitä nelipyöräisiä kulkuneuvoja. Uudessakaupungissa ja Turussa elämäni asustaneena, oli päivittäin toistuvien ruuhkien merkitys myös täysin uusi tuttavuus. Siinä missä kolmen auton jono määritellään Uudessakaupungissa ruuhkaksi, täällä ruuhka-aikana normaalisti 20 minuutissa taittuva matka saattoikin yhtäkkiä kestää 1h ja 45 minuuttia. Päänvaivaa tuottivat myös lukuisat liikenneympyrät, joita tämän maan tiet ovat pullollaan. Paikoin näissä saatanan ringeissä saattaa olla rinnakkain kolme kaistaa ja lukematon määrä liittymiä. Oikealle kaistalle osuminen ja vielä oikeasta liittymästä ulos pääseminen ovat aiheuttaneet epäilemättä hengenahdistusta ja vaaratilanteita.
 |
| Kuva |
Kaaottisten ensimmäisten viikkojen jälkeen sain kuitenkin otteen autoilusta alkaessani hieman hahmottaa mihin olin menossa ja miten minun tulisi käyttäytyä osana liikennettä. Nykyään oikeastaan nautin autoilusta varsinkin iltaisin teiden ollessa hiljaisia ja saadessani ajaa yksin radion huutaessa taustalla. Viime viikolla autoiluun tuli kuitenkin taas hetkellisesti lisähaastetta lämpötilojen laskiessa lähelle nollaa ja paikoin hieman sen allekin. Olen viettänyt tarpeeksi aikaa täällä oppiakseni jo, että niinkin tavallisesta asiasta kuin talvirenkaista on tässä maassa turha haaveilla. Siinä missä Suomessa laki määrää tämän pakollisen renkaiden vaihdon toteuttamaan, täällä liukastellaan vaikka puolen metrin kinoksessa kesärenkailla. Varsinkin iltaisin tienpinnan ollessa paikoin jäässä kirosin jälleen kerran tämän jälkeenjääneen saaren alimpaan helvettiin. Nyt ristin käteni kyynerpäitä myöten ja toivon mitä hartaammin, että lämpötila pysyttelee tästä eteenpäin reilusti nollan yläpuolella.
 |
| Kuva |
Vaikka olenkin kehittynyt huomattavasti autoilussani näiden viimeisten 5 kuukauden aikana, niin kuten arvata saattaa, asiat eivät kuitenkaan aina ole menneet ihan suunnitelmieni mukaan. Loppuun haluankin jakaa vielä muutaman vinkin ja kokemuksen, joista tuskin on kenellekään mitään hyötyä.
Tilannenopeus. Vuosien varrella olen saanut muutamia kommentteja paikoin liian vauhdikkaasta menostani liikenteessä. Vaikka asiaan on hyvä kiinnittää huomiota ihan kaikkialla autoilessa, niin varsinkin täällä asian merkitys korostuu englantilaisten teiden ollessa käsittämättömän kapeita. Muutenkin kapeat tiet on tottakai blokattu autoilla, joita on parkkeerattu molemmin puolin tietä. Liian nopealla vauhdilla tällaisia teitä kaahaillessa saattaa löytää itsensä vaarallisten tilanteiden lisäksi kohtuullisen kiperistä tilanteista yrittäessään hivuttautua vastaantulevan auton ohi samalla väistäen edessä liikkuvaa pyöräilijää ja naapurin irrallaan juoksevaa koiraa.
Ennakointi. Vauhdin hiljentämisen lisäksi kapeilla teillä korostuu ennakoinnin merkitys. On hyvä ennakoida ja miettiä muutama siirto etukäteen, ettei löydä itseään tilanteesta, johon ei olisi alunperinkään pitänyt päätyä. Kokemuksesta voin kertoa, että kaikilta tielläliikkujilta ei heru ymmärrystä kun sen tarkemmin miettimättä päätät ruuhka-aikana tietöiden tukkimalla tiellä salamannopeasti syöksyä sivutieltä ystävällisen autoilijan sinulle tarjoamaan väliin sen tarkemmin mitään miettimättä. Havahtuessasi kuitenkin siihen tosiseikkaan, ettei autosi tuohon tarjottuun väliin mahdu, olet jo kuitenkin puolivälissä matkaa eli toisinsanoen poikittain kahdella kaistalla samalla pysäyttäen liikeenteen molempiin suuntiin. Just smile and wave boys. Smile and wave...
Ohjeet. Jos suuntavaistosi hipoo absoluuttista nollapistettä kuten allekirjoittaneella, suosittelen tarkoin kuuntelemaan navigaattorinaisen ohjeita tai saamiasi neuvoja. Kun tarkoituksesi on selvitä Heathrown viitosterminaalista kotiin edellä mainituin avuin mutta oletkin vakuuttuneempi omista kyvyistä ja löydät itsesi kiitämästä moottoritietä kohti Walesia, voit miettiä olisiko sittenkin kannattanut turvautua tarjottuun apuun. Tässä vaiheessa vielä kun tarpeekseen saanut navigaattorinainen katkaisee satelliittiyhteyden ja vaipuu hiljaisuuteen, saattaa alkaa jälleen kerran henkeä hieman ahdistamaan. Tästäkin tilanteesta kuitenkin selviää monella itsetuhoisella kaistanvaihdolla ja erittäin hyvällä onnella.
Ystävällisyys. Englantilaiset ovat tunnettuja ystävällisyydestään ja tämän onneksi yleensä huomaa myös liikenteessä. Liikenteen mutkattoman toiminnan kannalta on tärkeää, että aina mahdollisuuden mukaan ystävällisesti annetaan tietä muille autoilijoille. Laupiaalle auttajalle heilautetaan kättä kiitokseksi tai vaihtoehtoisesti vilkautetaan pitkiä valoja. Myös liikenteessä törttöillessä on suotavaa heilauttaa kättä pahoitteluksi, mikä tarkoittaakin sitä, että suurin osa ajastani kuluu joka suuntaan heiluttamiseen. Ystävällisyydelläkin on kuitenkin rajansa ja yleensä tientarjoamisen vastapainona sinulta odetetaan nopeaa reagointia tilanteeseen. Mikäli jäät arpomaan mahdollisuuksia, on tilanne luultavasti ja mennyt ohi, minkä seurauksena muiden tielläliikkujien verenpaine kohoaan nanosekunneissa maksimilukemiinsa.
 |
| Kuva |
