Täällä taas

Oikein iloista maanantaita kaikille. Viimesestä kuulumistenpäivittelystä onkin näköjään vierähtänyt taas kuukausi ja niinpä ajattelin, että ehkä olis pikkuhiljaa jo aika istahtaa koneelle ja tulla tännekin jotain roskaa syytämään. Tämäkin postaus on roikkunu luonnoksissa jo varmaan viikon, koska en ole vaan yksinkertaisesti saanut aikaiseksi tulla sitä julkaisemaan. Syksyn pimentyessä ja lokakuun vaihtuessa marraskuuksi mun 4 vuotta kestänyt kestoväsymys teki taas odotetun paluun. En tiedä onko kyseessä jonkinsortin kaamosväsymys vai yleinen heikkouteni mutta viime viikot olo on taas ollut kuin katujyrän alle jääneellä hamsterilla. Asiaan saattaa tosin myös etäisesti vaikuttaa aivan liian vähäiset yöunet, joilla olen nämä pari viikkoa porskuttanut eteenpäin.

Keräsin kuitenkin viimeisetkin tahdonrippeeni ja päätin tulla kertomaan teille mitä viimeinen kuukausi on pitänyt sisällään. Kuukauteen on mahtunut muun muassa viikonloppureissu High Wycombeen, jossa juhlittiin Essin synttäreitä. Totuttuun tapaan viikonloppu pyöri aikalailla ruuan ympärillä mutta tällä kertaa saatiin myös raahattua itsemme yöelämään. Tällä(kään) kertaa en kuitenkaan vakuuttunut paikallisesta yöelämästä tai 10 punnan pääsymaksusta ja valitettavasti meno baarissa olikin latteampaa kuin Uudenkaupungin yössä maanantaisin. Laimeasta menosta huolimatta viikonloppu High Wycombessa oli kuitenkin hyvä ja ihanan rentouttava pieni irtiotto arjesta. En myöskään ollut ennen käynyt High Wycombessa mutta täytyy sanoa, että kaupunki lähialueineen yllätti mut kyllä positiivisesti.

Kuukauden kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti mun viikon mittainen loma, joka sijoittui lokakuun loppuun. Loman kunniaksi en kuitenkaan hautautunut kotiin sängyn pohjalle nukkumaan univelkoja pois, vaan sen sijaa sain odotetun suomivieraan Lauran tänne meille asustelemaan viideksi päiväksi. Päivät kulutettiin lähinnä Lontoossa Oxford Streetillä helvetillisessä väenpaljoudessa shoppaillen, syöden taas kerran liian monta burgeria ja kävellen ympäri Lontoon katuja. Käytiin myös vierailemassa Tate Modernissa (kyseessä erittäin pikainen visiitti, jonka aikana todettiin ettei modernitaide ehkä ole se meidän juttu), vankilamuseossa ja tottakai tehtiin täsmäisku myös Borough Marketille, josta mukaan lähti muun muassa päänkokoiset keksit ja syntisen hyvät browniet. Jälkimmäinen on siis ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka ja suosittelen pistäytymään varsinkin lounaalla tuolla. Kojuja ja ruokia on laidasta laitaan eli valinnanvaraa riittää ehkä paikoin vähän liikaakin. Lomaviikolle osui myös mitä mahtavin sää ja niinpä tallusteltiin varsinkin South Bankia edestakaisin nauttien syksyisestä Lontoosta ja aina yhtä ihanista maisemista.

Siinä vaiheessa kun jalat oli kävelty loppuun ja rahat tuhlattu oli L:n aika kuitenkin palata takaisin Suomen mantereelle. L:n suunnattua lentokentälle minä puolestani hyppäsin junaan ja matkasin muutaman tunnin kohti Mansfieldiä ja vanhaa vaihtarihostperhettäni. Mansfieldissä loma jatkui aikalailla samoissa merkeissä rentoutuen, nauttien vapaudesta sekä Halloween juhlista.

Lauantai-illan Halloween juhlinnat kuitenkin kostautuivat seuraavana päivänä hiuskipuna ja tuskahikenä viiden tunnin raastavan junamatkan aikana. Lopulta sain raahattua itseni kymmenen jälkeen illalla takaisin kotiin ja seuraavana aamuna kello soikin melko armottomasti 5:45 arjen alkaessa jälleen pyöriä.

Tämän lisäksi kuluneeseen kuukauteen on mahtunut myös huonoja uutisia ja ikäviä takaiskuja. Näistä yksi kohdistui naapurissa asustelleeseen lenkkikaveriini Nikolaan, joka joutui erinäisistä syistä lähtemään hostperheestään. Nikolan muutettua pois muutaman tunnin varoitusajalla, oli sosiaalinen elämäni ja urheilullinen aktiivisuuteni jälleen kerran vaakalaudalla. Alkujärkytyksestä toivuttuani olen kuitenkin yrittänyt tehdä parannuksen molemmilla osa-alueilla, tosin varsin vaihtelevalla menestyksellä.

Tässä jälleen kerran sekavaa päivitystä elämästäni Waltonissa. Kaikista kirjoitus- ja kielioppivirheistä huolimatta aion nyt kuitenkin julkaista tämän ja sen jälkeen suunnata hyvin ansaitulle päivälevolle. Palataan asiaan taas kun siltä tuntuu.

Ps. kuvien lisääminen osoittautui jälleen kerran liian vaikeaksi teknisten ongelmien takia, joten kärsivällisyyteni ei riitä niiden kanssa taisteluun. Uusi yritys ensi kerralla.

-Noora

Hetken hiljaiselon jälkeen ajattelin tulla päivittämään sosiaalisen elämäni tilaa myös tänne teidän luettavaksi. Muutama viikko sitten tosiaan taisin mainita täällä blogissa, että en ole vielä ulottanut uusien kavereiden metsästystä kattamaan Waltonin aluetta, vaan tyytynyt viikonloppuisin matkaamaan Lontooseen tapaamaan siellä tai vähän kauempana asuvia muita au paireja (tai vaihtoehtoisesti Suomesta tänne eksyneitä kavereita). Arkipäivien eristäytymiseni kuitenkin loppusi tylysti saatuani tietooni, että naapuritalossamme asustelee tsekkiläinen au pair Nikola. Nikolan johdatuksella suunnattiin pari viikkoa sitten keskustassa sijaitsevaan pubiin, jossa Waltonin ja naapurikaupungin au pairit yleensä perjantaisin tapaavat. Meidän lisäksi paikalle olikin saapunut aika lauma au paireja, joista suurin osa espanjalaisia tai italialaisia mutta mukaan mahtui porukkaa myös muun muassa Saksasta ja Ranskasta. Uusilta tuttavuuksilta olikin siis vaikea välttyä, vaikka paikoin kommunikointi olikin melko mahdotonta hädin tuskin välttävästi englantia puhuvien espanjalaisten ja italialaisten kanssa. Perjantain pubi-ilta tulee kuitenkin varmaan myös tästä edespäin olemaan säännöllinen perjantai-illan aktiviteetti mutta tämän lisäksi alueen au pairit kokoontuvat päivisin kahville, piknikille tai syömään yhdessä. Tällä hetkellä meidän au pair Whatsapp-ryhmässä on reilut 70 ihmistä eli ainakaan tekemisestä tai sosiaalisista kontakteista ei ole pulaa.

Naapurissa asustelevan Nikolan kanssa ollaan puolestaan aloitettu yhteislenkkeily arkipäivien kidutukseksi ratoksi. Vasta suostuttuani ensimmäiselle lenkille Nikolan seuraksi, sain tietää, että vielä kaksi vuotta sitten tuleva lenkkiseurani pelasi Tsekkien naisten salibandymaajoukkueessa. Tässä vaiheessa ymmärsin olla melko hiljaa omasta ei-niin-menestyksekkäästä salibandyurastani. Ainiin ja mitä minä tein kaksi vuotta sitten? En tiedä mutta ainakaan sillä ei ollut mitään tekemistä maajoukkueen kanssa, eikä varmaan urheilun kanssa ylipäänsä. Muutama viikko tässä ollaan kuitenkin enemmän tai vähemmän yritetty raahata itsemme Thamesin rantaan aamulenkille. Urheilua yliopistossa opiskelleen ja muutenkin aika runsaasti minua hyväkuntoisemman entisen maajoukkuepelaajan loikkiessa gasellin askelin eteenpäin, minä yritän parhaani mukaan hinata itseäni perässä laahaavin askelin rahisevan hengityksen säestämänä. Selvittyäni hädin tuskin tajuissani takaisin kotipihalle, muistaa Nikola vielä huikata aidan yli, että muista venytellä niin jaksat huomenna paremmin. Tässä vaiheessa puhekykyni on jo täysin kadonnut ja viimeisillä voimillani tyydyn vain nyökkäämään samalla yrittäen päästä kotiovesta sisään pyörtymättä. Nikolan kadottua näkyvistä ja oven sulkeuduttua perässäni lahoan lattialle haukkomaan henkeä, josta aloitan hitaan raahautumisen kohti keittiötä ja siellä odottavaa kakkua tai suklaata. Toistettuani tämän saatanallisen rituaalin muutaman kerran viikossa, voinkin hyvällä mielellä keskittyä viikonloppuisin syömiseen ja juomiseen.

Ja tässä olikin teille taas erittäin mielenkiintoisia kuulumisia täältä Englannin maalta...Teksin pointti ei suinkaan ollut mainostaa aktivoitumistani lenkkipolulla, vaikka tekstistä ehkä sen kuvan saakin. Tarkoitus oli kertoa iloisesti yllättyneeni siitä, miten helposti olen onnistunut saamaan täältä uusia kavereita. Ennen lähtöäni tuskailin, että miten onnistun löytämään täältä kavereita, kun en edes käy koulua tai käy töissä kodin ulkopuolella. Tämä(kin) stressaus osoittautui kuitenkin aivan turhaksi. Vaikka en tosiaan joka päivä jaksa tai ehdi sännätä keskustaan kahvittelemaan, on kuitenkin kiva tietää, että myös arkipäivisin on ihmisiä, joita voin halutessani tavata.
Lisää aiheesta ja muita kuulumisia tulee taas varmaan parin viikon päästä...Nyt olen kuitenkin taas kerran myöhässä päivittäiseltä kidutustuokioltani, joten hauskaa viikon jatkoa ja palataan asiaan mikäli selviän hengissä kotiin.

Noora

Kirjoittelin viime viikon torstaina kuulumisia, jotka jäivät kuitenkin silloin erinäisistä syistä julkaisematta. Tässä nyt olisikin viime viikon sekavia ajatuksia ja muutamia (hyvin ruoka ja juoma painoitteisia) kuvia viikkojen varrelta.

Viime viikolla sain taas odotettuja vieraita Suomesta Nellan ja Nooran saapuessa lomailemaan muutamaksi päiväksi Lontoon vilinään. Perjantaina meninkin hyvissä ajoin nukkumaan, että olen lauantaina valmiina lähtemään pirteänä ja levänneenä tapaamaan näitä matkalaisia. Hyvästä valmistautumisestani huolimatta nukuin kuitenkin lauantaina (jälleen kerran) pommiin, jonka seurauksena jouduin taas kertaalleen väistelemään maata viistäviä silmäpussejani samalla raapien ensimmäisiä vastaantulevia vaatteita päälleni. Hävyttömän karmaisevasta ja väsähtäneestä ulkonäöstäni huolimatta askelsin iloisella ja rentoutuneella mielellä kohti juna-asemaa aamuauringon lämmittäessä sekä mieltäni että ryppyisen takkini selkää. Taivallettuani iloisen kevein askelin parikymmentä minuuttia asemmalle, otin päättäväisesti suunnaksi lippuautomaatin, josta tutuin klikkauksin valitsin haluamani tiketin. Kaivaessani lompakkoani laukustani huomasin kuitenkin jättäneeni pankkikorttini kotiin, eikä lompakosta löytynyt myöskään yhtään käteistä. Jonon kasvaessa takanani hikoilin hetken paniikissa miettien seuraavaa siirtoani. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kääntyä tyynen rauhallisesti takaisin kotiin ja lähteä noutamaan käypää valuuttaa. Niinpä sitten kipitin puolijuoksua takaisin kotiin ja sieltä lopulta muutaman mutkan kautta takaisin asemalle erittäin punaisena ja vittuuntuneena, sekä tunnin alkuperäisestä aikataulusta jäljessä.





Päivä Lontoossa kulutettiin Oxford Streetillä shoppaillen, Sohossa lounastaen ja nähtävyyksiä kierrellen. Sain ilokseni toimia kaupunkioppaana ja ehkä hieman liian innokkaasta opastuksestani huolimatta matkalaiset kuitenkin kiltisti seurasivat perässä niin London Eyelle, Big Benille, Buckinghamin palatsille, Trafalgarin aukiolle kuin Harrodsin tavarataloon. Melko lyhyen mutta raivokkaan turistikierroksen jälkeen otimme jälleen suunnaksi Sohon, jossa kävimme vielä syömässä taivaallisen burgeriannoksen. Mahtavan päivän jälkeen olikin taas aika kieriä hyvällä mielellä takaisin juna-asemalle ja sieltä kotiin.

Lauantaina (eli 19.9...) tuli myös kuukausi täyteen elämää täällä Englannissa. Tämän kuukauden aikana olen syönyt ulkona useammin kuin uskallan edes myöntää (tämä näkyy sekä vyötäröllä että lompakossa), juonut enemmän cocktaileja kuin koko elämässäni (edellinen pätee myös tähän), silittänyt enemmän kauluspaitoja kuin olisin osannut kuvitella, ollut kiireisempi kuin pitkään aikaan, nauranut enemmän kuin viimeisen puolen vuoden aikana yhteensä, matkustanut taas ihan kiitettävästi junalla ja ollut onnellisempi kuin aikoihin. Kuten olen jo muutamaan kertaan maininnut, aika on mennyt todella nopeasti. Toisaalta kuitenkin elämä Suomessa on kokoajan tuntunut jotenkin hyvin kaukaiselta ajatukselta. Yliopiston luennot ja tenttikirjat ovat enää kaukainen painajainen, joka tuntuu lähes epätodelliselta. Päivien kiitäessä ohi kauhealla vauhdilla olen kuitenkin taas kohta hikoilemassa lukusalissa tenttikirjoihin hautautuneena mutta tällä hetkellä yritän työntää tuon ahdistavan ajatuksen mielestäni.





Pientä syyllisyyttä tuntien täytyy myöntää, etten ole vielä kertaakaan tuntenut oikeastaan minkäänlaista koti-ikävää. Olen viime aikoina pohtinut tätä koti-ikäväaihetta useaan otteeseen ja voisinkin siitä joskus kirjoittaa ihan erikseen. Tuntuu, että olenkin täällä olessani ollut hyvin itsekäs, kun en ole tuntenut koti-ikävää tai pitänyt tarpeeksi yhteyttä Suomessa oleviin kavereihin ja perheeseen. Useasti olen vedonnut kiireeseen, joka on tottakai osa syy siihen miksen ole ehtinyt kaikkiin ottaa yhteyttä. Täytyy kuitenkin myöntää, että olen myös ehkä varsin tietoisesti halunnut olla itsekäs ja keskittyä ainakin näin aluksi tähän uuteen elämääni täällä, ilman että olen kokoajan sidoksissa elämääni Suomessa. Eli kärsivällisyyttä kaikki te, jotka olette kuumeisesti odottaneet viestejä tai puheluita, eiköhän niidenkin aika vielä koita.

Olipas jälleen kerran sekavia kuvia, tapahtumia ja ajatuksia mutta olkoon. Sekavuudesta syytän eilistä työtapaturmaa, jossa erinäisten sattumusten seurauksena imuroidessani löin takaraivoni niinkin vauhdikkaasti sänkyyn, että eilisen olotila oli hieman heikko ja sekava. Tänään olen tuntenut vielä etäistä pääkipua, joka saattaa toki olla kuviteltua mutta varmuuden vuoksi olen kuitenkin ottanut tänään hieman rennommin ja keskittynyt lepäämään, sekä tottakai asiaankuuluvasti ahmimaan muutaman levyn suklaata. Eiköhän tästä tällä selvitä.

-Noora